Kaipaus

Sun sylissä

tahdon nukkua aina vain.

Tahdon joka aamu siitä herätä.

Iltaisin katsoa tähtiäsi taivaalla.

Päivisin pilviäsi ihailla.

Tallata pitkin kivisiä katujasi.

Katsella hymyileviä kasvoja,

kanssa niiden vilkkaasti jutella.

Vapaasti, kepein mielin.

Kuunnellen kiivasta puheensorinaa,

nauttien hetkittäistä sateen ropinaa.

Kunnes ilta saapuu ja on pilkkopimeä.

Nautin herkullisesta pizzastasi ja viinistä.

Palaan syliisi nukkumaan vasta kun on

myöhäinen yö. Odotan innolla, levollisin mielin,

nousevaa uutta aamuasi, jolloin saan historiallisia

taiteitasi jälleen ihailla.

Hyvää Yötä

Nyt hiipii sisään Nukkumatti.

Kädessään unitatti. Se sitä hieroo

ja pöllyttää, jotta lentää unipölyt sun nenään.

Se hyppää kaapin taa ja hyvää yötä toivottaa

kunnes molekyylihiukkasiksi itsensä pois sädettää.” 

😀

4.7.2004

Menneissä Junissa

Unissa. Menneissä junissa.

Olen kuin vanhoissa kuvissa.

Katson filminauhaa

joissa gangsterit pauhaa.

Nostan hatun lierin hieman ylös,

kallelleen, sytytän savukkeen.

Utuisin silmin katselen,

missä on se lurjus

jonka kohta viettelen. Salaa

käteni hänen taskuunsa vien.

Taskunauriin löydän.

Dollarin setelin.

Puoliksi syödyn rinkelin.

Sormeni ovat tahmaiset,

pyyhin harmaan takin liepeeseen.

Nopeasti vilkaisen,

ujohkosti kulmieni alta.

Vienosti hymyilen.

Avaimen vaivihkaa käteeni kahmaisen.

Pakettiin hänet kääräisen.

Lähetän Timbuktuun.

5.6. 2015

Sinä

Tunnen. Tunnen sut vierelläin.

Vaikka et ole siinä.

Tunnen hengitykses.

Kuulen äänesi kuiskeen.

Tunnen tuoksusi

Vaikka et ole siinä

Tunnen tuulen tuiskeen

Samettisen lämpimän

aurinkoisen päivän

Tunnen silti kuinka kosketat mua

Vaikka et oo siinä

Käy selkäpiissäni vilun viima

Tunnen, olet läsnä

Vaikka et ole tässä

En voi sua koskettaa

Silti saat mut edelleen hymyilemään.