Aihearkisto: Yleinen

Jännitystarina veljenpojalleni

7-vuotias veljenpoikani pyysi Annu-tätiään kertomaan kummitustarinan ja tätihän kertoi whatsupissa tarinan joka oli kuulemma liian pelottava. Se meni näin…

Ulkona jysähti. Salamoi. Talossa oli aivan pimeää. Äiti Minna sytytti kynttilät. Isä nimeltä Pete tuskaili, kun tietokone ja netti lakkasivat toimimasta. Mikään ei toiminut. Ikkunat ja ovet olivat lujasti kiinni, mutta jokin tumma varjo hiipi jostain sisään. Se laskeutui olohuoneeseen, jossa kaikki olivat nyt istumassa, äiti, isä ja lapset, 7-vuotias Roni ja 5-vuotias Vili. Tumma varjo kasvoi isoksi ja se luikerteli sisään Pete-isän kehoon ja mieleen. ”Roooniii!” Isä huusi. Roni hämmästyi. ”Roooniii!” Isä huusi taas tahdostaan riippumatta. Kaikki katsoivat peloissaan isää joka oli muuttunut aivan oudoksi. ”Ei tuo ole isi! Se on vihreä!” kiljaisi Vili ja lähti karkuun. Isä oli muuttunut vihreäksi olioksi. Hänen naamansa oli aivan erilainen. Sillä ei ollut nenää, ei suuta. Vain silmät kiiluivat kellertävinä. Vihreä kolmisorminen käsi kurottautui Ronia kohti. ”Äkkiä Vili! Tuo pesäpallomaila ja humauta lujaa!” huusi Roni. He juoksivat ja juoksivat etsien pesäpallomailaa. Vili löysi lopulta mailan, Roni nappasi sen ja löi lujaa. Saman tien vihreä otus kaikkosi atomeina ilmaan. Pete nousi lattialta ja ihmetteli mitä oli tapahtunut. ”Kuka minua löi? Joko netti toimii? Ja miksi te pojat ette ole nukkumassa vielä?” Ukkonen ulkona tasoittui. Isä vei pojat huoneeseensa nukkumaan ja kertoi heille mukavan iltasadun.

 

PERFECT MATCH

Iskit sydämeeni lujaa

Hauskuus oli tipotiessään

Ilo

Onnellisuus

jotka olit minulle yksinäiseen

elämääni antanut

Sinä, joka olit minut onnelliseksi tehnyt

Ei onnellisuutta enää näkynyt

Vain suru

Raivo

Täytti sen nyt

Ilo, onnellisuus

Kadonnut. Kokonaan.

Rinnastani revit sen

Sydämeni

Pala palalta

Pienen pieniksi hiukkasiksi

Ripottelit mereen

Tuulelle kuiskasit:

Nosta myrsky

paiskaa nämä kauas aavalle merelle

Ettei hän löytää voi

Parsia kokoon

Ei antaa sitä kenellekään”

Nousi myrsky

Nousin minäkin

Vuosia olin odottanut

Että olisit sanonut

Että olisit tunnustanut

Tunteesi

Se oli sanomattakin selvää

Että samoin tunsimme

Samoin ajattelimme

Viihdyimme

Alusta asti

Tiesit, miten ajattelin

Mutta et voinut tunnustaa

Et edes alkaa

Vain sinusta se kiinni oli

Sinua vain odotin

Vuoksesi valvoin

Ja revit sen

Sydämeni

Hyvän

Uskollisen

Sen takaisin haen

Parsin kokoon

Raivolla

Pettymyksen Voimalla

Isken miekalla sydämeesi

Meren aaltoihin horjahdat

Ne vievät sinut pois

Ja sinä minut

Tulen perääsi

Odotan sinua yhä

Seuraavassa elämässä

Emme taistele enää aallonharjalla

Olet viimein minun.

Maailma

Katso minua

Tartu minuun

Vedä minut täältä pois

Anna minulle se mitä haluan

Haluan olla sinä

Haluan olla hyvä

Hyväksytty

Ole minun

Ole minä

Haluan sinut

Haluan maailman

Olen maailma

Maailmankaikkeus

Elämä

Olen sitä

En muuta

Katsot minua peilistä

Katsot sen takaa

Katsot sieluni silmistäni

Näytät minulle sen

Näytät minulle maailman

Millainen se oli ennen ja nyt

sekä tulevaisuudessa

Minä tiedän sen kaiken

Minä tiedän, mitä on olla

Olen kuin uudestisyntynyt

Siksi tiedän.

On katseeni kuin maailmaa nähnyt

Kaipaan sitä!

Haluan sitä!

Olla hyväksytty

Minulla oli elämä

Mutta kuolin ja synnyin

Uudestaan tähän syrjäiseen

kylmään maailmaan

Tahdon takaisin sen minkä menetin.

Elämän.

Katso minua

Tartu minuun

Vie pois

Tahdon olla

Minä ja sinä

Suutele minua

Viettele minut

Tahdon tuntea sinut lähelläni

Olla sinä!

Minä tahdon sinut!

Tämä oli kirjoitettu irralliselle paperille, johon ei ollut kirjoitettu päivämäärää. Mutta arvelisin olevan 20 vuoden takainen proosa.

 

Kuulen Ääniä, Olenko Hullu?

Saatteeksi: Tämä ”kännykkäpakina” on kirjoitettu joskus vuonna 1999 yhteistyössä opiskelutoverini kanssa, kun minulta pyydettiin jonkinlaista pakinaa/ tarinaa kevennykseksi opintojen päätöstilaisuuteen luettavaksi. Alla oleva kuva piirroksesta on toverini piirtämä,  se on hieno ja tehty alkuperäisen tekstin kanneksi.

 

Jessus sentäs tätä maailman menoa! On sitä niin hauska ja huvittavaa välillä seurata. Etenkin junassa.

Itsekseni tuumaan, että olipa taas mukava aamu herätä unisena ja kaahata tuhatta ja sataa asemalle ehtiäkseni junaan. Istahdin tavanomaiselle ikkunapaikalleni ja nuokuin siinä mielettömän väsyneenä, mutta huokaisin itsekseni helpotuksesta, että: Ihanaa, kun sentään junaan ehdin. Yhtäkkiä jossain soi kännykkä ja heti toinen perään. Joku vastaa kännykkäänsä nimellä ja joku taas vastaa: Niin mitä? Aika huvittavalta kuulostaa, mutta jos joku vastaisi minulle noin, ei kyllä mieleni kauheasti tekisi puhua sellaiselle, joka aina vastaa: ”Niin mitä?” tai sanoo pelkän ”niin” sanan, tai vaikkapa vastaa: ”Hallooo?!” Kaiken lisäksi kaikki matkustajat kuulevat mihin ja minne se ja se henkilö on tulossa ja menossa. Ei tarvitse ottaa juna-aikataulua mukaan, kun kuulee toiselta mihin aikaan ollaan Järvenpäässä.

Yhtäkkiä kuuluu, kun joku aikoo soittaa jonnekin. Jollakin on näppäinäänet hiukan liian kovalla ja jossain nurkassa joku pelaa matopeliä. Joku saa tekstiviestin. Ei kai se minun kännykkäni ollut? Ihmettelin ja kaivelin laukkuani. Ei. Ei se ollutkaan minun vaan jonkun muun. Yhtäkkiä jonkun kännykkä ilmoittaa, että pitäisi ladata akku. Se matka olikin siinä. Pasilassa ollaan ja nousen junasta.

Päiväni päätyttyä nousin taas junaan ja sama kännykkäshow alkoi taas: ”Juu, siellä jääkaapissa on mustassa pannussa kaalikeittoa!!! Olen kolmelta Hyvinkäällä ja tulen, kun olen hakenut lapset tarhasta!!! Vie Joonalle ja Jonnalle terveisiä!!! Nähdään!!! Hei!!!”  Jostain kuuluu vaimeasti Jingle Bells. Kukaan ei reagoi mitenkään ja tajuan, että se onkin oma kännykkäni. Painan nappulaa, jotta kuulen paremmin soittajan puheäänen ja vastaan:  ”Annu. Joo, mä oon kohta perillä. Mihin kauppaan me mennään?” Mä yritän puhua mahdollisimman hiljaa ettei kukaan kuule. ”Ai sinne. No puhutaan sitten enemmän kun nähdään. Moi.”

Hyvinkään Martintalo näkyy junan ikkunasta ja nousen paikaltani. On se kännykkä sitten hyvä olemassa vaikka välillä se osaakin ärsyttää.  🙂

 

 

Tappajaruusut (kirjoitettu joskus vuonna 1990)

Marko käveli maantietä pitkin, jonka varrella kasvoi tulipunaisia ruusuja. Marko päätti poimia niistä kimpun Helenalle, joka oli Markon ihastus. Marko ei ollut varma saiko ruusuja poimia noin vain. Hän päätti silti ottaa ne. Marko oli autuaan tietämätön ruusujen salaperäisistä voimista. Joskus, lähellä iltaa Marko päätti käydä Helenan luona. Hän otti ruusukimpun mukaansa ja lähti. Kohta hän oli Helenan kotioven luona. Helena oli häntä vastassa. Saatuaan ”ruusut” Helena laittoi ne maljakkoon ja vei huoneensa yöpöydälle vuoteensa viereen. Yöllä kun Helena nukkui, ”ruusut” paljastivat salaperäiset voimansa. ”Ruusut” alkoivat kasvaa pitkiksi ja kietoutuivat Helenan kaulan ympärille ja kuristivat Helenan hengiltä. Aamun valjetessa oli kaunis Helena  jo kuollut. Hänen vanhempansa surivat tytön äkkinäistä kuolemaa. Kaikkein eniten häntä suri Marko. Pidettiin Helenan hautajaiset. Hautajaisten jälkeen kun Helenan omaiset olivat lähteneet, jäi Marko vielä haudan viereen. Yhtäkkiä Marko huomasi, että haudalle oli ilmestynyt tulipunaisia ruusuja. Ne kasvoivat koko ajan  ja kietoutuivat Markon käsivarsien, jalkojen ja kaulan ympäri. Äkkiä maa alkoi halkeilla ja ”ruusut” kiepauttivat hänet maan sisään. Sen jälkeen maa oli taas entisensä.

Tämä on ensimmäinen jännitystarina jonka olen kirjoittanut joskus 1990 ensimmäisellä luokalla. Alla kuva puhtaaksi kirjoitetusta tarinasta myös.

 

Elämän Tiellä

Pehmeä käsi

Veti minut elämään

Ensimmäiset vuodet

Minut kasvatti

Läpi kivisen tien

Ikuisen matkan

Yksinäisyyden tiellä

Upposin veteen

Pohjalla

Näin pohjan

Siellä makasin

Liikkumatta

Mitään tekemättä

Mitään näkemättä

Löysin terän

Siihen tartuin

Päiväni päätin

Mutta

Se ei minua lävistänytkään.

Ajauduin rantaan

Olin siellä

Taas yksinäisen tiellä

Tunsin tuulen

Onnen tuulen

Se minut mukaan nappasi

Hetkellisesti

Pehmeä käsi ohjasi

Mutta arvosteli

Tiesit

Mitä kävin läpi

Mutta et täysin

Et tuntenut minua ollenkaan.

Minä tunsin sinut

Paremmin kuin sinä minut

Nousin

Lähdin

Olin taas tiellä

Harmaalla kivisellä tiellä.

Sen reunoissa kasvoi kukkia

Aurinko pilkotti

Valoa kohti kävelin

Löysin ystävän

Kaksikin

Tulin tänne

Määränpäähän

Näkemään tuttuja

Tekemään uusia ystäviä

Ehkä enemmänkin

Olen täällä

Näkemättä vielä

Uutta Elämää

Se on tulossa

Melkein nurkan takana

kunnes johonkin päättyy.

Onko siellä

Pehmeä käsi enää odottamassa?”

JOY

Give joy for everyone

Just smile for them

And let them know

by smiling

by a little words

Let them know it everyday

when you met people

And Life can give you back a lot

It gives you a lot of power

I’m waiting for the day

I let that come for me

Because

I truly appreciate this life

This is my joy,

It is me, and other people here

I have everything that makes me smile for joy 🙂

 

 

ALKU

Olin tähti.

Me kaikki olimme tähtiä.

Me loistimme

kunnes sammuimme

Olimme aikojen alussa

Olit vieressäni

Me vain loistimme

Toisemme tiedostimme

halusin luoksesi,

se turhautti,

en voinut liikkua,

en koskettaa,

me vain tuikimme,

me olimme,

kunnes räjähti,

kunnes sammuimme,

se oli tilaisuutemme.

Etsin sinua maailmalta,

pilvien päältä,

Olit lähitähteni,

silti kaukana,

et ollut tyrannosaurus rex,

et brontosaurus

etkä velociraptor.

Et iguaani,

et tukaani,

et hiirulainenkaan.

Etsin sinua,

jonnekin harhauduin.

Tiesin että olit siellä,

Sinut edelleen tiedostin

vaikka oli toinen aikakausi,

toinen elämä,

Ihmisenä,

Sinua edelleen etsin,

Nykypäivään asti.

Kunnes palaudumme

Kosmiseksi pölyksi

Alkuun takaisin. 🙂

If I Was A Bird

If I was a Bird

I would fly a far away

I would fly across the sea

and this land

There’s nothing to hold me

I just want to fly away

If I was a bird

I would leave this country

I don’t want to see its view

I don’t want to see its swamps and woods

I just want to see something new

So, if I was a bird I would fly far away.

SPENCER

Katsoin huuliasi

Nukuit sikeää untasi

Yön kuiske

korvissani

Pois nousevaan aamuun

houkutti

Heräsit hetkeksi

Minut kainaloosi rutistit

Lempeä katse silmissäsi

Sanoit,

Ikinä en päästä sinua viereltäni

Huulesi huulillani

pitkään viipyivät

Ihosi ihoani vasten

Joka kosketustasi rakastin

Katsettasi

Tummissa silmissäsi

Valuin euforiaan

Tunnen hengityksesi

Tuoksusi

Olet vain niin hyvä minulle

Silti pelkään

Annan sinun tehdä kaikkea hyvää

Olet niin hyvä

Kiltti

Joka päivä

Jälkeen kosketuksesi

Sanoit,

hyvää yötä kulta

Nukahdit autuaana

Et enää herännyt kun viereltäsi nousin

Nukuit sikeää untasi

Yön kuiske

Palasi

Hiivin pois luotasi

Ennen auringon nousua

olen jo kaukana jossakin