Kaikki kirjoittajan Lumi artikkelit

Sain runokirjan 1994 joululahjaksi 13-vuotiaana, johon aloin kirjoittaa runoja omaksi ilokseni. Nyt vuonna 2017 päätin jakaa nämä blogissani. Lukuiloa! :) Pahoittelen, jos jokin runo loukkaa jotakuta. Se ei ole tarkoitukseni. :)

SYÖVEREISSÄ

Kun astun huumaan

Se on menoa

Kadun kulmaan

Näen kävyn

Suuren näyn

Tulevasta

Kävelet sinne

Viikate olallasi

Sanot

Tämä on omasi

Annat paukun

Puhutat syvimpiä aatteitani

pudistelet vaatteitani

Nuhjuisia vaatteitani

Suoristat rypyt

Annat viekkaat hymyt

Sanot

Otetaan yksi vielä

Olen vihreässä saluunassa

Piilossa isossa kanuunassa

Ryömit seuraani

Näyt kahtena

Olemme molemmat eetterissä

Maailman pyörteissä

Näen sinut kahtena

Kätesi päälläni luet kirjaa

Viskipullo vieressäsi

Nautit proosaa

Olet veljeni

Olet setäni

Olet tätini

Olet ystäväni

Olen sekaisin

Olemme me kaksi

Meno menee paremmaksi

Kun sanot

otetaan yksi vielä

Olemme maailman syövereissä

sisällä spiraalissa

Kuka vetää minut ylös

Kuka vetää sinut ylös?

Olet sammunut

Olen sammunut

En ryömi ylös

Olemme jumissa

Emme poistu koskaan spiraalista.

REPPUREISSAAJA

Minne meet, mistä tuut

Etelän tuulet puhaltaa

Vie sinut matkaan

Minne meet, mistä tuut

Reppu selässä

Juttu ois mahtava

jos hetkeks pysähdyt

Tahdon kuunnella sinua

päivästä iltaan.

Kestää hetki kauan

meren laineet myrskyää

Kertovat viestiä minulle

mistä tuut, minne meet

Silti aurinkoinen

Vie minut matkaan

Reppu selässä

Tien päälle

Lähden matkaasi seikkailuun.

Sinne mistä tuut, minne meet

Soitan mielilauluasi

Päivä painuu iltaan,

Sinuun käperryn

sinua kuuntelen.

Matkamme jatkuu taas.

STARDUST

Stardust, I wanna be a stardust.

Flying away from here.

Never gonna be back there.

I wanna be a stardust. Cosmic dust.

Playing with milkyway.

Shining flying there like a starlight.

Watching you from everywhere.

This is my way to be the one.

Cosmic dust

Just shining til I’m fading away.

Be the one with everyone.

Guiding light just for you

Fly here

Follow there if you like

let’s shine together!

Ennen Aamun sarastusta

Kun sadepisarat tippuvat silmillesi,

näkyykö silmissäsi ikävä,

suru, vai ilmeetön katse, jota tulkita ei voi?

Painuuko päiväsi koskaan iltaan?

Näetkö koskaan seuraavan aamun sarastuksen?

Lennätkö vapaana ilmaan kuin lintu?

Vapaudutko koskaan tuskastasi?

Antaako elämä sinulle koskaan vastauksen?

Tunnetko koskaan kuten minä?

Tunnetko koskaan rakkauden itseäsi kohtaan?

Sallitko itsellesi tuntea sen?

Tuletko koskaan vastaan?

Tuletko koskaan minulle?

Tuletko koskaan ymmärtämään?

Elämä on liian kaunis,

Se kiitää ohitsesi kun lasket pennejäsi.

Et nauti koskaan siitä mitä sinulla jo on.

Et nauti siitä jonka olet jo kohdannut.

Et ymmärrä sitä, joka sinut kohdannut jo on.

Saatko siitä koskaan kiinni?

Vapaudutko koskaan tuskastasi jonka turrutat?

Hukutatko murheesi ennen aamun sarastusta?

Mietitkö koskaan mitä teet ennen aamun sarastusta?

Mietitkö kuinka kaikki on jälkeen aamun sarastuksen?

Jospa annat sen sarastaa ja katsot kuinka aurinko paistaa?

Jospa antaisit sen paistaa sydämeesi,

jospa antaisit itsesi haistaa vehreyden,

jospa antaisit sen itsesi täyttää.

Jospa katsoisit miltä se kaikki näyttää.

Jospa antaisit itsesi uskaltaa.  🙂

 

ME

Kun kuulen oven kolahtavan

Tiedän, se on aikaani

Aikaani, jonka omaksi otan

Lähdet pois ovi kolahtaen,

En katso taakseni,

otan sen mikä on minun,

Sinä olet minun,

mutta kun olen täällä

hetki on minun.

Olen poissa hetken,

Olet poissa hetken

kaikki unohtuu,

Tulen takaisin

Tulet takaisin

olemme taas toisemme.

Jaamme saman tilan,

jaamme saman ilman,

Jaamme riidat,

Jaamme hetken hymyt,

Hiljaa emme olla osaa.

Hetkeäkään.

Sen kaiken jaamme,

Jaamme ilot, surut,

Ei soi kohtalon urut.

Tulemme vain,

jälleen kohtaamme

keittiössä,

hiljaiset katseet jaamme.

Avaamme tunteemme.

Kaiken sanomme.

Pyyhit mielestäni kaiken.

Kaikki katoaa.

Hetkeksi. Kunnes ilta saapuu.

En kerro kenen kanssa uneni jaan.

En kerro kenestä unta nään.

Se ei ole sinä.

LIFE

Kun kaikki käy

Tuulen henkäys

Kesän tunne

lämmin puhallus läpi sieluni.

Kuulen linnut, näen vehreyden,

tunnen eläväni.

Olen vielä täällä.

Et tiedäkään.

Et ymmärrä tunnetta jonka jaan

elämän kaikkeuden kanssa,

galaksien, elämänkaikkeuden,

kuinka olen yhtä kaiken kanssa.

Kanssa elämän energian. Sen, joka

on ainoa ystäväni. Tunnen sen.

Tiedän kuinka se toimii,

tiedän mitä on läpi elämän ikuinen

kaipaus. Tiedätkö sinä? Ei. Luultavasti

et. Et ole käynyt läpi sitä minkä minä.

Et tiedä kuinka tunnen. Tunnen jokaisen tunteen

missä ikinä olenkin. Tunnen kosketuksen sinun,

Tunnen katseesi, tunnen kuinka kaikki kasvaa.

Ympärillä vain vehreitä puita, kaikki kukoistaa,

uutisissa vain ihmisten luita.

Ei koskaan hyvää, olenko ainoa, joka kaikkea

elämää rakastaa? Life is Life.

Jännitystarina veljenpojalleni

7-vuotias veljenpoikani pyysi Annu-tätiään kertomaan kummitustarinan ja tätihän kertoi whatsupissa tarinan joka oli kuulemma liian pelottava. Se meni näin…

Ulkona jysähti. Salamoi. Talossa oli aivan pimeää. Äiti Minna sytytti kynttilät. Isä nimeltä Pete tuskaili, kun tietokone ja netti lakkasivat toimimasta. Mikään ei toiminut. Ikkunat ja ovet olivat lujasti kiinni, mutta jokin tumma varjo hiipi jostain sisään. Se laskeutui olohuoneeseen, jossa kaikki olivat nyt istumassa, äiti, isä ja lapset, 7-vuotias Roni ja 5-vuotias Vili. Tumma varjo kasvoi isoksi ja se luikerteli sisään Pete-isän kehoon ja mieleen. ”Roooniii!” Isä huusi. Roni hämmästyi. ”Roooniii!” Isä huusi taas tahdostaan riippumatta. Kaikki katsoivat peloissaan isää joka oli muuttunut aivan oudoksi. ”Ei tuo ole isi! Se on vihreä!” kiljaisi Vili ja lähti karkuun. Isä oli muuttunut vihreäksi olioksi. Hänen naamansa oli aivan erilainen. Sillä ei ollut nenää, ei suuta. Vain silmät kiiluivat kellertävinä. Vihreä kolmisorminen käsi kurottautui Ronia kohti. ”Äkkiä Vili! Tuo pesäpallomaila ja humauta lujaa!” huusi Roni. He juoksivat ja juoksivat etsien pesäpallomailaa. Vili löysi lopulta mailan, Roni nappasi sen ja löi lujaa. Saman tien vihreä otus kaikkosi atomeina ilmaan. Pete nousi lattialta ja ihmetteli mitä oli tapahtunut. ”Kuka minua löi? Joko netti toimii? Ja miksi te pojat ette ole nukkumassa vielä?” Ukkonen ulkona tasoittui. Isä vei pojat huoneeseensa nukkumaan ja kertoi heille mukavan iltasadun.

 

PERFECT MATCH

Iskit sydämeeni lujaa

Hauskuus oli tipotiessään

Ilo

Onnellisuus

jotka olit minulle yksinäiseen

elämääni antanut

Sinä, joka olit minut onnelliseksi tehnyt

Ei onnellisuutta enää näkynyt

Vain suru

Raivo

Täytti sen nyt

Ilo, onnellisuus

Kadonnut. Kokonaan.

Rinnastani revit sen

Sydämeni

Pala palalta

Pienen pieniksi hiukkasiksi

Ripottelit mereen

Tuulelle kuiskasit:

Nosta myrsky

paiskaa nämä kauas aavalle merelle

Ettei hän löytää voi

Parsia kokoon

Ei antaa sitä kenellekään”

Nousi myrsky

Nousin minäkin

Vuosia olin odottanut

Että olisit sanonut

Että olisit tunnustanut

Tunteesi

Se oli sanomattakin selvää

Että samoin tunsimme

Samoin ajattelimme

Viihdyimme

Alusta asti

Tiesit, miten ajattelin

Mutta et voinut tunnustaa

Et edes alkaa

Vain sinusta se kiinni oli

Sinua vain odotin

Vuoksesi valvoin

Ja revit sen

Sydämeni

Hyvän

Uskollisen

Sen takaisin haen

Parsin kokoon

Raivolla

Pettymyksen Voimalla

Isken miekalla sydämeesi

Meren aaltoihin horjahdat

Ne vievät sinut pois

Ja sinä minut

Tulen perääsi

Odotan sinua yhä

Seuraavassa elämässä

Emme taistele enää aallonharjalla

Olet viimein minun.

Kun teet sen aloitteen.

 

Maailma

Katso minua

Tartu minuun

Vedä minut täältä pois

Anna minulle se mitä haluan

Haluan olla sinä

Haluan olla hyvä

Hyväksytty

Ole minun

Ole minä

Haluan sinut

Haluan maailman

Olen maailma

Maailmankaikkeus

Elämä

Olen sitä

En muuta

Katsot minua peilistä

Katsot sen takaa

Katsot sieluni silmistäni

Näytät minulle sen

Näytät minulle maailman

Millainen se oli ennen ja nyt

sekä tulevaisuudessa

Minä tiedän sen kaiken

Minä tiedän, mitä on olla

Olen kuin uudestisyntynyt

Siksi tiedän.

On katseeni kuin maailmaa nähnyt

Kaipaan sitä!

Haluan sitä!

Olla hyväksytty

Minulla oli elämä

Mutta kuolin ja synnyin

Uudestaan tähän syrjäiseen

kylmään maailmaan

Tahdon takaisin sen minkä menetin.

Elämän.

Katso minua

Tartu minuun

Vie pois

Tahdon olla

Minä ja sinä

Suutele minua

Viettele minut

Tahdon tuntea sinut lähelläni

Olla sinä!

Minä tahdon sinut!

Tämä oli kirjoitettu irralliselle paperille, johon ei ollut kirjoitettu päivämäärää. Mutta arvelisin olevan 20 vuoden takainen proosa.

 

Kuulen Ääniä, Olenko Hullu?

Saatteeksi: Tämä ”kännykkäpakina” on kirjoitettu joskus vuonna 1999 yhteistyössä opiskelutoverini kanssa, kun minulta pyydettiin jonkinlaista pakinaa/ tarinaa kevennykseksi opintojen päätöstilaisuuteen luettavaksi. Alla oleva kuva piirroksesta on toverini piirtämä,  se on hieno ja tehty alkuperäisen tekstin kanneksi.

 

Jessus sentäs tätä maailman menoa! On sitä niin hauska ja huvittavaa välillä seurata. Etenkin junassa.

Itsekseni tuumaan, että olipa taas mukava aamu herätä unisena ja kaahata tuhatta ja sataa asemalle ehtiäkseni junaan. Istahdin tavanomaiselle ikkunapaikalleni ja nuokuin siinä mielettömän väsyneenä, mutta huokaisin itsekseni helpotuksesta, että: Ihanaa, kun sentään junaan ehdin. Yhtäkkiä jossain soi kännykkä ja heti toinen perään. Joku vastaa kännykkäänsä nimellä ja joku taas vastaa: Niin mitä? Aika huvittavalta kuulostaa, mutta jos joku vastaisi minulle noin, ei kyllä mieleni kauheasti tekisi puhua sellaiselle, joka aina vastaa: ”Niin mitä?” tai sanoo pelkän ”niin” sanan, tai vaikkapa vastaa: ”Hallooo?!” Kaiken lisäksi kaikki matkustajat kuulevat mihin ja minne se ja se henkilö on tulossa ja menossa. Ei tarvitse ottaa juna-aikataulua mukaan, kun kuulee toiselta mihin aikaan ollaan Järvenpäässä.

Yhtäkkiä kuuluu, kun joku aikoo soittaa jonnekin. Jollakin on näppäinäänet hiukan liian kovalla ja jossain nurkassa joku pelaa matopeliä. Joku saa tekstiviestin. Ei kai se minun kännykkäni ollut? Ihmettelin ja kaivelin laukkuani. Ei. Ei se ollutkaan minun vaan jonkun muun. Yhtäkkiä jonkun kännykkä ilmoittaa, että pitäisi ladata akku. Se matka olikin siinä. Pasilassa ollaan ja nousen junasta.

Päiväni päätyttyä nousin taas junaan ja sama kännykkäshow alkoi taas: ”Juu, siellä jääkaapissa on mustassa pannussa kaalikeittoa!!! Olen kolmelta Hyvinkäällä ja tulen, kun olen hakenut lapset tarhasta!!! Vie Joonalle ja Jonnalle terveisiä!!! Nähdään!!! Hei!!!”  Jostain kuuluu vaimeasti Jingle Bells. Kukaan ei reagoi mitenkään ja tajuan, että se onkin oma kännykkäni. Painan nappulaa, jotta kuulen paremmin soittajan puheäänen ja vastaan:  ”Annu. Joo, mä oon kohta perillä. Mihin kauppaan me mennään?” Mä yritän puhua mahdollisimman hiljaa ettei kukaan kuule. ”Ai sinne. No puhutaan sitten enemmän kun nähdään. Moi.”

Hyvinkään Martintalo näkyy junan ikkunasta ja nousen paikaltani. On se kännykkä sitten hyvä olemassa vaikka välillä se osaakin ärsyttää.  🙂