En pääse enää takaisin kasariin,

ryömin yksin makkariin. Kädessäni

Mustanaamiolehti yksin minut sinne vie.

Palaankin Gotham Cityyn. Pääsen mukaan

mittelöön. Olen pahainen pilvi, pimeä uhka,

Lucky Luke ajaa minua takaa. Varjoaankin

nopeampi, olen häntä viekkaampi.

Sarjakuvamaailmassa muutun pölyksi,

mustaksi mönjäksi, muutun kryptoniitiksi.

Teräsmiehen viholliseksi.He-Man ei tule ja pelasta,

ei ihmemieskään leffasta, edes lepakkomies ei nosta

nosta suosta. Hämähäkkimies minut harteilleen nostaa,

mustan mönjän minusta poistaa, kryptonin minusta pois

syö, minut suustaan sylkee, olen limassa Alienissa,

avaruussukkulassa, joka minut Tex Willerin maailmaan vie,

tuonne pahan sorrolle, jossa ei ole tilaa Zorrolle. Halinalleille,

pienille poneille, ei Maija Mehiläiselle, karu maailma, vain

Daltonin veljekset voivat minut löytää. He kaappaavat minut

säkkiin, vain Lucky Luke tulee ja pelastaa. Luullen minua

kultalastiksi. Palaudun pieneksi mönkijäksi. Koppakuoriaiseksi.

Vipellän piippuun. Hän minut pois puhaltaa. Tupsahdan jälleen

toiseen maailmaan. Matkaan pitkän matkan maan uumeniin,

kunnes joku minut poimii pois kasvin mukana. Olen kutistunut.

Pienenpieneksi ihmiseksi omalla kotinurmikollani. En pääse kotiini,

huudan ikkunasta, kulta, minut on kutistettu! Pääsen sisään kuitenkin.

Vaarallisen matkan juoksen matollani. Minua ammutaan. Pääsen pystyyn.

Olenkin suuri taas. Palaan omaan maailmaan sarjakuvien taa.