Jännitystarina veljenpojalleni

7-vuotias veljenpoikani pyysi Annu-tätiään kertomaan kummitustarinan ja tätihän kertoi whatsupissa tarinan joka oli kuulemma liian pelottava. Se meni näin…

Ulkona jysähti. Salamoi. Talossa oli aivan pimeää. Äiti Minna sytytti kynttilät. Isä nimeltä Pete tuskaili, kun tietokone ja netti lakkasivat toimimasta. Mikään ei toiminut. Ikkunat ja ovet olivat lujasti kiinni, mutta jokin tumma varjo hiipi jostain sisään. Se laskeutui olohuoneeseen, jossa kaikki olivat nyt istumassa, äiti, isä ja lapset, 7-vuotias Roni ja 5-vuotias Vili. Tumma varjo kasvoi isoksi ja se luikerteli sisään Pete-isän kehoon ja mieleen. ”Roooniii!” Isä huusi. Roni hämmästyi. ”Roooniii!” Isä huusi taas tahdostaan riippumatta. Kaikki katsoivat peloissaan isää joka oli muuttunut aivan oudoksi. ”Ei tuo ole isi! Se on vihreä!” kiljaisi Vili ja lähti karkuun. Isä oli muuttunut vihreäksi olioksi. Hänen naamansa oli aivan erilainen. Sillä ei ollut nenää, ei suuta. Vain silmät kiiluivat kellertävinä. Vihreä kolmisorminen käsi kurottautui Ronia kohti. ”Äkkiä Vili! Tuo pesäpallomaila ja humauta lujaa!” huusi Roni. He juoksivat ja juoksivat etsien pesäpallomailaa. Vili löysi lopulta mailan, Roni nappasi sen ja löi lujaa. Saman tien vihreä otus kaikkosi atomeina ilmaan. Pete nousi lattialta ja ihmetteli mitä oli tapahtunut. ”Kuka minua löi? Joko netti toimii? Ja miksi te pojat ette ole nukkumassa vielä?” Ukkonen ulkona tasoittui. Isä vei pojat huoneeseensa nukkumaan ja kertoi heille mukavan iltasadun.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *