Iskit sydämeeni lujaa
Hauskuus oli tipotiessään
Ilo
Onnellisuus
jotka olit minulle yksinäiseen
elämääni antanut
Sinä, joka olit minut onnelliseksi tehnyt
Ei onnellisuutta enää näkynyt
Vain suru
Raivo
Täytti sen nyt
Ilo, onnellisuus
Kadonnut. Kokonaan.
Rinnastani revit sen
Sydämeni
Pala palalta
Pienen pieniksi hiukkasiksi
Ripottelit mereen
Tuulelle kuiskasit:
”Nosta myrsky
paiskaa nämä kauas aavalle merelle
Ettei hän löytää voi
Parsia kokoon
Ei antaa sitä kenellekään”
Nousi myrsky
Nousin minäkin
Vuosia olin odottanut
Että olisit sanonut
Että olisit tunnustanut
Tunteesi
Se oli sanomattakin selvää
Että samoin tunsimme
Samoin ajattelimme
Viihdyimme
Alusta asti
Tiesit, miten ajattelin
Mutta et voinut tunnustaa
Et edes alkaa
Vain sinusta se kiinni oli
Sinua vain odotin
Vuoksesi valvoin
Ja revit sen
Sydämeni
Hyvän
Uskollisen
Sen takaisin haen
Parsin kokoon
Raivolla
Pettymyksen Voimalla
Isken miekalla sydämeesi
Meren aaltoihin horjahdat
Ne vievät sinut pois
Ja sinä minut
Tulen perääsi
Odotan sinua yhä
Seuraavassa elämässä
Emme taistele enää aallonharjalla
Olet viimein minun.