Elämän Tiellä

Pehmeä käsi

Veti minut elämään

Ensimmäiset vuodet

Minut kasvatti

Läpi kivisen tien

Ikuisen matkan

Yksinäisyyden tiellä

Upposin veteen

Pohjalla

Näin pohjan

Siellä makasin

Liikkumatta

Mitään tekemättä

Mitään näkemättä

Löysin terän

Siihen tartuin

Päiväni päätin

Mutta

Se ei minua lävistänytkään.

Ajauduin rantaan

Olin siellä

Taas yksinäisen tiellä

Tunsin tuulen

Onnen tuulen

Se minut mukaan nappasi

Hetkellisesti

Pehmeä käsi ohjasi

Mutta arvosteli

Tiesit

Mitä kävin läpi

Mutta et täysin

Et tuntenut minua ollenkaan.

Minä tunsin sinut

Paremmin kuin sinä minut

Nousin

Lähdin

Olin taas tiellä

Harmaalla kivisellä tiellä.

Sen reunoissa kasvoi kukkia

Aurinko pilkotti

Valoa kohti kävelin

Löysin ystävän

Kaksikin

Tulin tänne

Määränpäähän

Näkemään tuttuja

Tekemään uusia ystäviä

Ehkä enemmänkin

Olen täällä

Näkemättä vielä

Uutta Elämää

Se on tulossa

Melkein nurkan takana

kunnes johonkin päättyy.

Onko siellä

Pehmeä käsi enää odottamassa?”