”Pehmeä käsi
Veti minut elämään
Ensimmäiset vuodet
Minut kasvatti
Läpi kivisen tien
Ikuisen matkan
Yksinäisyyden tiellä
Upposin veteen
Pohjalla
Näin pohjan
Siellä makasin
Liikkumatta
Mitään tekemättä
Mitään näkemättä
Löysin terän
Siihen tartuin
Päiväni päätin
Mutta
Se ei minua lävistänytkään.
Ajauduin rantaan
Olin siellä
Taas yksinäisen tiellä
Tunsin tuulen
Onnen tuulen
Se minut mukaan nappasi
Hetkellisesti
Pehmeä käsi ohjasi
Mutta arvosteli
Tiesit
Mitä kävin läpi
Mutta et täysin
Et tuntenut minua ollenkaan.
Minä tunsin sinut
Paremmin kuin sinä minut
Nousin
Lähdin
Olin taas tiellä
Harmaalla kivisellä tiellä.
Sen reunoissa kasvoi kukkia
Aurinko pilkotti
Valoa kohti kävelin
Löysin ystävän
Kaksikin
Tulin tänne
Määränpäähän
Näkemään tuttuja
Tekemään uusia ystäviä
Ehkä enemmänkin
Olen täällä
Näkemättä vielä
Uutta Elämää
Se on tulossa
Melkein nurkan takana
kunnes johonkin päättyy.
Onko siellä
Pehmeä käsi enää odottamassa?”