”Sulje silmäsi kulta. Näe unta. On satanut lunta. Yksinäinen kulkija lumisella hangella vaeltaa alla tähtien punaisessa nutussaan. Sininen on pitkä takki sillä. Sininen kuin taivas. Tähdenlennon nään. Sitä pysähdyn katsomaan. Kerron sulle mitä muuta nään. Yön kirkkaan, täysikuu taivaalla mollottaa. Tietäni valaisee luokse kukkulan. Luokse sisään tupahan. Yksi pieni kynttilä ikkunalla.

Ei paljoa lämmitä, mutta antaa lämpöä mieleeni mun, ja niin ajattelen sua nukkuvaa. Et tiedä aatoksia mun. Yksin kiipeän lämpimän saunan lauteille. Painan pääni polville. Ajattelen sua, kultaani nukkuvaa. Kauan nukut. En tohdi herättää. Lähden taas katselemaan tähtiä, ajattelemaan syviä. Tuntemaan muistoja lapsuuden, lämpöyden. Nousen kukkulalle ja kurotan tähtiin. Lennän taivaalla, puun latvojen yläpuolella. Tämä on lentoni. Taikavoimani. Osaan lentää, kulta. Kun et näe ja nukut unta, nousen kukkulalle ja lennän kaikkialle katsomaan maailmoita muita.

Kun olen nähnyt ne, palaan luoksesi vierelles ja suljen silmät. Näen unta niistä paikoista joissa kävin ja pidin hauskaa ja olin jokaisen ystävä. Maailma on kotini. Se on kaikkialla. Se ei lähde minusta. Painan pääni rinnallesi. Kuuntelen sydämen sykettäsi ja tiedän. Kotini on siellä missä sydämeni. Se on kaikkialla. Katson sinua ennen kuin nukahdan. Ja, kun joskus aamulla heräämme, kerron sinulle vain nähneeni unta.”

Kirjoitettu 10.11.2011