Kaipaus

Sun sylissä

tahdon nukkua aina vain.

Tahdon joka aamu siitä herätä.

Iltaisin katsoa tähtiäsi taivaalla.

Päivisin pilviäsi ihailla.

Tallata pitkin kivisiä katujasi.

Katsella hymyileviä kasvoja,

kanssa niiden vilkkaasti jutella.

Vapaasti, kepein mielin.

Kuunnellen kiivasta puheensorinaa,

nauttien hetkittäistä sateen ropinaa.

Kunnes ilta saapuu ja on pilkkopimeä.

Nautin herkullisesta pizzastasi ja viinistä.

Palaan syliisi nukkumaan vasta kun on

myöhäinen yö. Odotan innolla, levollisin mielin,

nousevaa uutta aamuasi, jolloin saan historiallisia

taiteitasi jälleen ihailla.

Hyvää Yötä

Nyt hiipii sisään Nukkumatti.

Kädessään unitatti. Se sitä hieroo

ja pöllyttää, jotta lentää unipölyt sun nenään.

Se hyppää kaapin taa ja hyvää yötä toivottaa

kunnes molekyylihiukkasiksi itsensä pois sädettää.” 

😀

4.7.2004

Menneissä Junissa

Unissa. Menneissä junissa.

Olen kuin vanhoissa kuvissa.

Katson filminauhaa

joissa gangsterit pauhaa.

Nostan hatun lierin hieman ylös,

kallelleen, sytytän savukkeen.

Utuisin silmin katselen,

missä on se lurjus

jonka kohta viettelen. Salaa

käteni hänen taskuunsa vien.

Taskunauriin löydän.

Dollarin setelin.

Puoliksi syödyn rinkelin.

Sormeni ovat tahmaiset,

pyyhin harmaan takin liepeeseen.

Nopeasti vilkaisen,

ujohkosti kulmieni alta.

Vienosti hymyilen.

Avaimen vaivihkaa käteeni kahmaisen.

Pakettiin hänet kääräisen.

Lähetän Timbuktuun.

5.6. 2015

Sinä

Tunnen. Tunnen sut vierelläin.

Vaikka et ole siinä.

Tunnen hengitykses.

Kuulen äänesi kuiskeen.

Tunnen tuoksusi

Vaikka et ole siinä

Tunnen tuulen tuiskeen

Samettisen lämpimän

aurinkoisen päivän

Tunnen silti kuinka kosketat mua

Vaikka et oo siinä

Käy selkäpiissäni vilun viima

Tunnen, olet läsnä

Vaikka et ole tässä

En voi sua koskettaa

Silti saat mut edelleen hymyilemään.

Kauneus

Osaan ihailla kukkia, mutta en kasvattaa niitä.

Osaan ihailla autoja, mutta en ajaa niillä.

Mutta pienenä tyttönä leikin niillä.

Osaan nähdä kauneutta siellä sun täällä,

mutta välttämättä en osaa tehdä ihan kaikkea.

Antaa kaikkien kukkia kauneudessaan.

Kauneutta pimeällä kujalla,

kauneutta roskalaatikossa,

kauneutta harmaassa säässä,

sateessa, auringossa, elämässä ja kuolemassa.

Kauneus on täällä. Se on piilossa.

Vain harva sen osaa nähdä

täällä harmaassa maassa, jonka tuhannet järvet

ja metsät peittää. Ympärillä jää, joka keväällä sulaa,

kun muuttolinnut palaa. Kauneus on täällä,

jopa sillipurkissa. Se lymyilee siellä täällä kuin kissa nurkissa. 🙂 😉 😀

13.9. 2011

Päivän Kadotus

Se oli kevät jota innolla odotin.

Se oli se päivä, joka äkkiä tuli ja meni.

En huomannut mitään, joku veti minut pois.

Se oli päivä, jonka olisin voinut nähdä, jos olisin

sitä todella katsonut, mutta en. En nähnyt päivää

enkä sen aamuakaan. Se minulta näkemättä jäi.

Kuulen sen yhä, voin tuntea sen. Tuo kevät, tuo päivä,

se osa minua on. Olen yrittänyt tavoittaa sitä, mutta siitä

saanut selkoa en. Se päivä oli mennyt, mutta minuun se silti

jäi.

16.2.2001

 

YHTEYS

Mä sut ensi kerran tapasin käytävässä. Katseeni nauliintui sinuun. Sä mua katselit.Näin sinusta mitä ajattelit. Näin miten elit elämässä. Se kaikki kulki mun edessä kuin filmikuvina. Kaikki maisemat ja talot, rakennukset. Näin kaikki ne hetket, joissa kävit ennen kuin minut tapasit. Kysyit mitä katson. Havahduin, mutta katsoin hallitsematonta kuvanauhaa yhä. Kun tulit minua lähemmäksi, se selkeni. Katsoin sinuun, sinä minuun. En tajunnut, että olit jo siinä. Edessäni seisoit. Tajuamatta mitä katsoin. En katsonut enää sinua. Tulkitsin kuvanauhaa.” Sanoit, tahdon vain rauhaa. En pelännyt. Mutta en saanut sanaakaan suusta. Selitin aivan muuta. Muuta kuin olisi pitänyt. Jos olisin rehellisesti kertonut, hullulta olisin kuulostanut. Mutta tajusin, että sitten en tietäisi, näitkö sinäkin minusta jotain kuitenkin?.

ESITTELY

Sain ensimmäisen kerran runokirjan joululahjaksi 13-vuotiaana vuonna 1994, johon aloin koota runojani ja pieniä runomittaisia tarinoita omaksi ilokseni. Olen koonnut (mielestäni) parhaimmat runot tänne aina 1994 lähtien tähän päivään saakka ja uusia syntyy lisää.  Lukuiloa! 🙂

Pahoittelen, jos jokin runo loukkaa jotakuta. Se ei ole tarkoitukseni.  🙂

 

Pupusta Ja Tiikeristä (satu)

Pupu ja Tiikeri. Toisiaan tunteneet eivät, mutta pian toisiinsa tutustuivat. He tulivat esiin piiloistansa keskellä ei mitään. Katselivat toisiansa. Söpö ja mehevä pupu, tuumasi Tiikeri mielessänsä. Yksin. Yksinäinen oli Tiikeri. Seuraa kaipasi. Pupua syönyt ei. Pupu käpäläänsä maata vasten rummutti, tajusi pian,  vaaraa ei ollutkaan. Kiva oli Tiikeri.

Niin kiva, että jälkeläisiä oli pian kaksi. Ensimmäinen nimettiin Pupu-Pojaksi. Se oli ”vanhempiensa” silmäterä. Rakkaudella hellittiin ja ruokittiin. Paljon siitä odotettiin. Suurien asioiden valloittajaa.  Pitämään puolensa tulevassa isossa maailmassa. Sisko sai nimekseen Tiikeri-Tyttö. Ensikarjaisunsa olivat ihastuttavat. Vaativat. Pupu tuli heti ja hoiti.

Tiikeri-Tyttö Pupu-Poikaa salaa ihaili.  Omatoimisesti hän itseään opetti. Samat asiat jotka Tiikeri vain Pupu-Pojalle opetti. Salaa. Kaikki ne, jotka tiikerit tekivät. Tiikeri-Tyttö itse oli tiikeri. Oman, salaisen kätketyn moraalin omasi. Pupu-emo tämän tiesi. Oikeaksi Tiikeriksi. Häntä harjoittelemaan kannusti. Tähän uskoi. Kaiken tukensa tälle antoi. Mutta, kertoiko kukaan tämän Tiikerille? Hän ei nähnyt. Ei Tiikeri-Tyttöön uskonut. Siihen Tiikeri-Tyttö sanoi mrrr…

Pupu-Poika kasvoi ja vahvistui. Hän varsinainen Iso-Pupu oli jo. Tiikeri-Tyttö oman ”pikku-pupunsa” sisällään tunsi. Se jopa hänessä oli olemassa. Pieni osa se oli häntä itseään. Kasvoi pikku-tiikeri ulos kuosistaan myös Pupu-Pojasta. Se valmis oli valloittamaan maailmaa. He pitivät toisiaan tasavertaisinaan. Toisiaan puolustaen. Tosin kumpikaan heistä, molemminpuolisista tunteistaan tiennyt ei. Tiikeri. Hän etenkään. Tiennyt ei Tiikeri-Tytön aatteista ja tuntemuksista. Etäiset välit oli heillä. Hän ei tiennyt ollenkaan kuinka voimakas, iso ja älykäs oli Tiikeri-Tyttö. SE todellinen Taistelija.

Hän lähti. Yksin Tiikeri-Tyttö niityllä käveli. Minänsä löytäneenä. Kukaan sitä varmaankaan tiennyt ja nähnyt ei. Että minänsä oli löytänyt. Hän niitylle alle auringon kellahti. Näki samuraikirjan. Muutaman sivun luki. Ja löysi itsensä lopullisesti.

 

Kirjoitettu  2004

Sain ensimmäisen kerran runokirjan joululahjaksi 13-vuotiaana vuonna 1994, johon aloin koota runojani ja pieniä runomittaisia tarinoita omaksi ilokseni. Olen koonnut (mielestäni) parhaimmat runot tänne aina 1994 lähtien tähän päivään saakka ja uusia syntyy lisää. Lukuiloa! :) Pahoittelen, jos jokin runo loukkaa jotakuta. Se ei ole tarkoitukseni. :)